torstai 17. toukokuuta 2012

Tais jäädä viimeiseksi liiviksi..

Tässä kevään aikaan onkin tämä blogin pitäminen unohtunut lähes kokonaan. Neulominen on kuitenkin jatkunut sitäkin ahkerammin. Alkuvuodesta aloittamani liiviprojektin sain jo huhtikuun lopussa päätökseen ja voin muuten luvata, etten ikinä (tai no ainakaan vähään aikaan) aio tehdä mitään yhtä isoa neuletyötä. Ne kaikki kavennukset ja osien yhteen liittämiset meinasi saada hermot palamaan ihan totaalisesti. 
Kaiken tämän jälkeen lopputulos on vieläpä korkeintaan välttävä. No ei kai sitä ensimmäiseltä neulotulta vaatteelta voi hirveitä odottaakaan. Itse vain haluaisin kaiken onnistuvan aina heti täydellisesti, joten tympäiseehän tuo.. Noh täytyy nyt katsoa, jos äitin saumuri voisi jotenkin vielä pelastaa tuota. 
Ja toisaalta voi tässä olla kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain sen vietyä kunnialla loppuun saakka..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti